Mene sisältöön

Invalidisäätiö
 

Leikkausmentelmät selkäortopediassa

Sairaala ORTONin selkäkirurgian yksikössä tehdään vuodessa yli 300 erilaista selkäleikkausta. Valtaosa leikkauksista kuuluu vaikeusasteeltaan vaativaan erityistasoon. Lisäksi tehdään pienempiä, lyhytjälkihoitoisia toimenpiteitä.

Välilevytyräleikkaus

Esiinliuskahtunut välilevyn osa (tyrä, prolapsi) poistetaan selän kautta. Kyseessä on ns. mikrokirurginen toimenpide, joka tehdään pienestä ihoavauksesta mikroskoopin avulla.

Sairaalassaoloaika: noin 2 vrk

Jälkihoito: Kolmen viikon ajan vältetään pitkään istumista, selän eteentaivutusta eli kumartamista sekä nostamista ja kantamista. Kävely on tärkeää kuntoutumisen kannalta. Muut liikuntaharrastukset voi aloittaa 1-2 kuukauden kuluttua leikkauksesta.

Dekompressioleikkaus

eli selkäydinkanavan avarrus ja hermorakenteiden vapautus

Selän kautta poistetaan ne rakenteet (keltainen side, luuta nikamakaaresta ja/tai pikkunivelistä) jotka puristavat ydinkanavan sisäisiä hermorakenteita. Ahtauman laajuudesta ja asteesta riippuen, leikkaus suoritetaan joko perinteisenä avoleikkauksena tai mikroskooppiavusteisesti pienestä ihoavauksesta. Tarvittaessa vapautetut nikamat luudutetaan joko metallitukien kanssa tai ilman.

Sairaalassaoloaika: 3-5 vrk

Jälkihoito: 1-3 kuukauden ajan vältetään selän taivutus- ja kiertoliikkeitä sekä nostamista ja kantamista. Istua voi alusta lähtien. Kävely on tärkeää kuntoutumisen kannalta. Muut liikuntaharrastukset voi aloittaa 1-3 kuukauden kuluttua leikkauksesta.

Luudutusleikkaus

Nikamavälit luudutetaan selän tai vatsan kautta tehdyllä leikkauksella käyttäen luunsiirteitä potilaan lantion takasiivestä. Metallitukia käytetään luudutettavien nikamavälien liikkeen rajoittamiseksi (esimerkiksi nikamasiirtymässä) tai selän virheasennon korjaamiseksi (esimerkiksi skolioosissa).

Sairaalassaoloaika: 6-12 vrk

Jälkihoito: 3 kuukauden ajan vältetään selän taivutus- ja kiertoliikkeitä sekä nostamista ja kantamista. Istua voi alusta lähtien. Kävely on tärkeää kuntoutumisen kannalta. Muut liikuntaharrastukset voi aloittaa 3-6 kuukauden kuluttua leikkauksesta.

Selkärangan osteotomia

Osteotomia tarkoittaa luun katkaisua. Tätä menetelmää käytetään, jos selässä on suuri-asteinen jäykkä virheasento, esim. selkärankareumassa tai aikaisemman luudutusleikkauksen jälkeen. Ranka tuetaan metallituilla ja luudutetaan korjattuun asentoon.

Sairaalassaoloaika: 2-3 viikkoa

Jälkihoito: Usein käytetään 6 kuukauden ajan mittojen mukaan tehtyä muovikorsettia. Kuuden kuukauden ajan vältetään selän taivutus- ja kiertoliikkeitä sekä nostamista ja kantamista. Istua voi korotetulla istuimella vähitellen istumisaikaa lisäten. Kävely on tärkeää kuntoutumisen kannalta. Muut liikuntaharrastukset voi aloittaa 6 kuukauden kuluttua leikkauksesta.

Välilevyproteesi (välilevyn tekonivel)

Tätä suhteellisen uutta menetelmää voidaan käyttää niissä harvinaisissa tilanteissa, joissa huomattavat kipuoireet johtuvat ainoastaan yhdestä kuluneesta välilevystä ja kaikki muut rangan rakenteet ovat normaalit. Menetelmän pitkäaikaistuloksista tai mahdollisista haittavaikutuksista ei ole vielä kovin paljon tietoa.

Sairaalassaoloaika: noin 6 vrk

Jälkihoito: Kuuden viikon ajan vältetään selän taaksetaivutus- ja kiertoliikkeitä sekä nostamista ja kantamista. Istua voi alusta lähtien. Kävely on tärkeää kuntoutumisen kannalta. Muut liikuntaharrastukset voi aloittaa 6-8 viikon kuluttua leikkauksesta.

Sivun alkuun