Mene sisältöön

Invalidisäätiö

Galleria Orton täyttää kymmenen vuotta

3.10.2011
 

Invalidisäätiön Sairaala Ortonin yhteydessä toimiva taidegalleria Galleria Orton täyttää kymmenen vuotta lokakuussa 2011.

 

 

Galleria sai alkunsa Sairaala Ortonin juuri eläkkeelle siirtyneen johtavan ylilääkärin, professori Seppo Seitsalon aloitteesta.

Gallerian toimintaa on leimannut alusta asti ammattimainen ote, johon on liittynyt muun muassa jokavuotinen julkaisu, jossa esitellään kauden taiteilijat. Näyttelypolitiikka on ollut sairaalagallerialle varsin poikkeuksellista: mukana on ollut lukuisia tunnustettuja suomalaismestareita mutta myös nuorempia lupauksia. Kaikkineen Ortonilla on esiintynyt jo 102 taiteilijaa.

Kymmenvuotisjuhlia vietetään 3.10. avattavan kuvanveistäjä Matti Peltokankaan näyttelyn avajaisten yhteydessä. Esillä on myös valokuvaaja Harri Nurmisen valokuvia Peltokankaan työskentelystä. Tilaisuudessa paljastetaan Peltokankaan käsialaa oleva pronssinen Seitsalon kokovartalomuotokuva. Tilaisuuden avaa kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki.

Gallerian toiminnan kautta sairaalan tilat ovat myös täyttyneet taiteesta. Kuvanveistäjä, akateemikko Kain Tapperin leski Riika Vepsä-Tapper on deponoinut tiloihin Tapperin teoksia viitisenkymmentä – sekä veistoksia että piirustuksia. Lisäksi taiteenkeräilijä Pirkko Pasanen on deponoinut sairaalan tiloihin viitisenkymmentä suomalaisen nykytaiteen kärkeä edustavaa teosta merkittävästä kokoelmastaan.

Gallerian yhteydessä toimii myös veistospuisto, jonne suomalaiset kuvanveistäjät ovat deponoineet toistakymmentä veistosta. Kymmenvuotista taivalta juhlistetaan uusimmalla deponoinnilla: kuvanveistäjä Pirkko Nukari talletti puistoon edesmenneen puolisonsa, kuvanveistäjä Tapio Junnon kaksimetrisen pronssiveistoksen Häikäistynyt (1993).

 

Lisätietoja:

 

Sirpa Viljanen

Invalidisäätiö Ortonin yhteyspäällikkö

050-5364235, sirpa.viljanen@orton.fi (myös kuvapyynnöt sekä Peltokankaan muotokuvasta että Junnon veistoksesta)

 

Otso Kantokorpi

Galleria Ortonin kuraattori

045-1188508


300Peltokangas_Seitsalo3_1.jpg
Kuvanveistäjä Matti Peltokangas ja professori Seppo Seitsalo.

 

Sivun alkuun